perjantai 30. toukokuuta 2014

Mitäs mitäs suunnitelmia ja kuulumisia

Morjensta taas.

Ajattelin palata vanhaan rytmiin ja alkaa joka perjantai päivittämään blogiin kaikenlaista jännyyttä. Aion tehdä edelleen enemmän ja vähemmän fiksuja videoita fiiliksen mukaan ja koitan olla aktiivisempi älykkään sisällön kanssa ja jaksaa kuvata noita piirustusmaalaus tuhruja.
Jos jotain erityistä kaipaa, nii voi yrittää ehdottaa :--d En aina jaksa ehdotuksia, jos ne on kamalan tylsiä! Kokeilkaa.

Ajattelin myös kertoa mitä olen puuhannut nyt keväällä. Se on helppo homma. Olen ollut nimittäin sairaslomalla koko kevään. Pää räjähti hieman käsiin, mutta kyllä tääää tästä.
Nyt kivempiin aiheisiin ja piirusteluihin!

Psykologi käski tehdä jotain kivaa+ poistua kotoa homehtumasta. Siispä ilmottauduin öljyvärikurssille kansanopistoon. En ollut seitsemään vuoteen maalannut öljyillä, joten jännitti niiden kohtaaminen vuosien jälkeen.

Oma pohja, 35x65cm, kolme tuntia.

Ja ilotteluksihan se meni! Nautin todella paljon maalaamisesta, mutta olen ihan kakkeli vielä. En osaa mm. laittaa tarpeeksi maalia, pohjustaa älykkäästi, keskittyä (innostun LIIKAA) ja laittaa tarpeeksi maalia. En laita tarpeeksi maalia. En. Ihan urpo olo tulee. Ja ohennan liikaa. Puuh. Lopuksi takavarikoin itseltäni tärpätin ja sen maalauslitkun.

Muista öljyistä en ole saanut vielä kuvaa aikaiseksi, mutta ne ei ole nyt miun luonakaan, buu! Laitan myöhemmin jos vielä muistan.

--

Olin pääsykokeissa joo. Ihan kokeilumielellä. En tiedä miten meni. Helvetin hauskaa oli ainakin.

Olen opetellut kissojen kanssa uusia elintapoja. Nyt, kun lomailemme vanhempieni luona (missä kissat viihtyy tosi hyvin muuten, koska paljon tilaa ja palvelijoita), niin olen pitänyt tiukan linjan herkuissa ja kalan ahmimisessa. Kalaa saa max. 1 krt/ per viikko ja olen kieltänyt antamasta edes salaa herkkuja, ettei Filiph lihoisi.
Ollaan myös hyvin osattu pitää kiinni hampaidenpesusta! Miun matkaillessa Suomessa en pyytänyt vanhempiani pesemään niitä, koska se ei olisi onnistunut varmaankaan : )
Joka päivä harjataan, jeah! Se kissojen henkivakuutus myöhempään elämään, kun suun kunto vanhana huononee ja kaikenlaista kurjaa, haisevaa kerääntyy suuhuun. Sittenpä on hampaiden pesu tuttua ja turvallista puuhaa, kun nuoresta saakka on harjattu!

Vanhempien luona myös ulkoillaan enemmän, koska ulkoiluttajia on enemmän. Itse pyrin käymään (hyvällä säällä) 2-5 kertaa ulkona päivässä.

Maalla on mukavaa, sanois katit jos osaisivat puhua!

1 kommentti: