perjantai 6. toukokuuta 2016

Perjantaipäivitys ~ Havaintomaalaus jatkuu

Lohikon pitkä tie ja sillä tiellä miulta paloi nahka. 
 Havaintomaalaus jatkuu elävänmallinpiirtämisellä ja vielä ensi viikolla jatkuupi kaksi päivää se, ennen kuin vaihtuu asetelmaan. En odota asetelman maalaamiselta mitään ja toivon, etten kyllästy siihen totaalisesti. On se aivan eri juttu maalata elävää ihmista kuin pulloa ja hedelmiä.

Olen suunnitellut myös kesän projekteja ja mietin, että voisin tehdä aikataulut oikeasti, enkä vain suhrata miten sattuu. Silleen saisi kesästä kaiken irti.
Menen viettämään kesää vanhempieni luokse, koska heillä on yllin kyllin tilaa tehdä isompiakin projekteja eikä tarvitse maksaa työtilavuokraa. Voin myös auttaa heitä puutarhan ja tiluksen hoidossa ja ostaa välillä jääkaappiin evästä, ettei mene ihan loisimiseksi :D Yksi hyvin painava syy siellä kesänviettoon on myös uima-allas...
En pidä kuumasta ja viileä vesi auttaa myös palaneen ihon hoitamisessa (palan joka kesä, vaikka kuinka yrittäisin suojautua vaatteilla ja rasvalla).

Myös kissat nauttivat "mummolassa" olemisesta ja vanhempani ovat ostaneetkin heille pari vuotta sitten juoksuvaijerit, joissa ne saa kipitellä miun kitkiessä kukkapenkkiä vierellä. Fili syö kaikki heinäsirkat ja Malkolm tapansa mukaan valittaa, että miksi pitää olla ulkona. Parveke on molempien maukujien mieleen ja sinne on koko ajan vapaa pääsy ikkunan kautta.

Kesä kyllä myös karmii hieman, koska se yleensä on miulla mielenterveydellisesti kaikkein raskainta aikaa ja se heijastaa myös käytökseeni helposti... Olen vihainen ja kireä kesällä :( Kaikki paskimmat kokemukseni ovat juurikin kesällä tapahtuneet ja vielä vuosienkin jälkeen ne heijastelevat uudelleen ja uudelleen.

--

Mitä avoimen opiskelulle kuuluu? Hain juuri erillishaussa kouluun, en tiedä mitä opettajani oli höpötellyt asian hoitamisesta, kun avoimen ohjaajan mukaan kouluunpääsy tapahtuu haun kautta (duh).
Joten nyt on haettu kouluun ja pakko myöntää, että jännittää :( Vaikka opettajat sanoi tämän olevan enemmänkin muodollinen juttu kuin jokin hakuprosessi niin silti. Uskon olevani tutkinto-opiskelija vasta sitten, kun olen saanut nimen papereihin ja varmistuksen. Sekavat fiilikset on.

Mallin lava ilman mallia (en usko, että hän haluaa nakukuviaan nettiin). 



4 kommenttia:

  1. Pitää oivaltaa asetelmamaalauksen idea. Se tarjoaa mahdollisuuksia mitä ei elävä malli - ekaks, elävä malli maksaa tai on puhuttava ympäri, tokaks, se väsyy, kolmanneks se ei koskaan asetu ihan samaan asentoon. Asetelmaan pystyy valitsemaan paremmin värit ja muodot, asettelemaan kaiken. Sitä voi maalata sisällä vaikka kuinka kauan. Sen avulla voi treenata jotain mitä elävän mallin maalaamisessa tarvii.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Miusta just eläväsmallis on se viehätys kun se on elossa ja hieman liikkuu. Voi muokata sitä maalausta ja etsie itselleen sen miellyttävimmän kohdan ja valon siinä.

      Mutta tiedä häntä, ties vaikka innostuisin tosi paljon mandariineista ensi viikolla ko maalaus alkaa :D En oo pitkään aikaan maalannut asetelmaa.

      Poista
  2. Minusta on sitten mielenkiintoista nähdä, miten nämä työt eroavat paikoillaan olevasta asetelmasta :)

    VastaaPoista